Hotellin palvelu oli hämmentävää. Viestittelyssä sävy oli oikein ystävällistä, mutta tiskillä sisäänkirjautumisen yhteydessä pyysimme rauhallisia huoneita, ja meille annettiin huoneet, jotka sijaitsivat heti alakerran ravintolan ja jumputtavan diskomusiikin yläpuolella, joten ei tietoakaan rauhallisuudesta. Valituksen jälkeen meille annettiin erittäin rauhalliset huoneet, joten siitä kiitokset hotellin sen hetkiselle "managerille". Kysymys kuuluu: miksei tätä voitu huomioida heti sisäänkirjautuessa?
Huoneet olivat mukavat, vuoteet oikein leveät ja huoneissa kaikki olennainen tarvittava. Yhdessä huoneista vesi valui isoksi lammikoksi koko kylpyhuoneeseen huolimatta suihkun oven kiinni pitämisestä. Mitään lastaa ei ollut, jolla olisi voinut vesilammikkoa saada ohjattua suihkukaapin viemäriin, joten jalalla potkien vettä ja lopulta pyyhettä litimäräksi kastellen useita kertoja.
Aamiaishuone oli erittäin huonosti organisoitu ja hälyinen, päälle taas yhtenä aamuna jytkyttävää musiikkia, niin että piti huutaa, että kuulee toisen puheen. Jonot muodostuivat älyttömän pitkiksi liian vähäisten kahviautomaattien ja epäkäytännöllisen tarjolleasettelun vuoksi. Osa henkilökunnasta oli niin pahantuulista, joten jäi kuva, että jokin mättää.
Siivous toimi hyvin.
Kaikkein parasta hotellissa oli sijainti ja kohtuulliset hinnat, kun riittävän ajoissa varasi huoneen.